
20.6.2010
TÄRKEÄÄ ASIAA RATSASTUSTUNNEISTA
-> Vakiotunnit jatkuvat viikon 27 loppuun saakka, eli pe 9.7 asti.
Tämän jälkeen vakioryhmiä ei pidetä.
-> Viikosta 28 alkaen (ma 12.7) pidämme tunteja maanantaista perjantaihin, kolme tuntia illassa, klo 17-20. Tunneille otetaan kolme ratsastajaa/ryhmä. Tunnit on varattava aina erikseen!
-> Heinäkuun tehokoulukurssia ei pidetä, kurssista maksetut rahat palautetaan tai ne voi käyttää ratsastustunteina. Ilmoita Krisselle tai Tarjalle miten haluat toimia. Kurssien peruuntumisen vuoksi myös viikolla 30 pidetään tunteja, edellä mainitulla periaatteella.
-> Tunnit jatkuvat tällä mallilla todennäköisesti syksyyn. Kaikki kymppikorteista jäljellä olevat kerrat käytetään ratsastamalla. Haluamme muistuttaa asiakkaita siitä, että kymppikortit täytyy käyttää kolmen kuukauden kuluessa kortin aloittamisesta.
-> Muistakaa varata tunnit, ja mahdollisimman hyvissä ajoin!
HAUSKAA KESÄÄ JA MUKAVIA RATSASTUSHETKIÄ!
7.6.2010
TIEDOTE/ RATSUTALLI HIRSHAKA 7.6.2010
Olemme päättäneet lopettaa tallinpidon ja laittaa tilan sekä omistuksessamme
olevat hevoset myyntiin useista eri syistä johtuen.
Tila sekä hevoset tulevat yleiseen myyntiin viikolla 23.
Toiminta jatkuu lievin muutoksin myyntiin saakka. Uusi omistaja voi halutessaan jatkaa
toimintaa entisellään.
Ratsastuskoulu:
- Nykyiset 10- kortit ratsastetaan loppuun. Uusia 10- kortteja ei enää myydä.
- Jatkossa kaikki ratsastustunnit maksetaan käteisellä paikanpäällä.
Vakiotunnit 20e/kerta (ratsastajat jotka käyvät kerran viikossa tai useammin)
Satunnaiset kerrat 25e/kerta.
Täysihoitopaikat:
- Täysihoitopaikat muutoksitta.
Kaikki kysymykset ja tiedustelut asiaan liittyen: 0405848822/ Krisse tai 0407000721/ Tarja
Hevosten myyntiä koskevat kysymykset Krisselle.
Haluamme lämpimästi kiittää asiakkaitamme, ystäviämme ja tukijoitamme kuluneista
vuosista.
Krisse ja Tarja Aalto
18.5.2010
Kouluratsastuksen kilpailuharjoitukset
4. kesäkuuta 2010 alkaen klo 17.00
Luokka 1. Helppo C:2 2000 (Rata B)
Luokka 2. Helppo B:3 2009 (Rata A)
Katso kilpailukutsu sivulta Kilpailukutsut
17.5.2010
Rataesteratsastuksen kilpailuharjoitukset
6. kesäkuuta 2010 alkaen klo 11.00
Tervetuloa Ratsutalli Hirshaan järjestämiin rataesteratsastuksen kilpailuharjoituksiin sunnuntaina 6.6.2010 alkaen klo 11.00!
Luokka 1. 40-50 cm arv. A.0.0
Luokka 2. 60-70 cm arv. 367.1
Luokka 3. 80-90 cm arv. 367.1
Luokka 4. 100 cm arv. A.0.0
Katso kilpailukutsu sivulta Kilpailukutsut
2.5.2010
Esteratsastuskilpailut
2. toukokuuta 2010 klo 11-16
Katso tuloslistat sivulta Tuloslistat
13.4.2010
Esteratsastuskilpailut
2. toukokuuta 2010 klo 11-16
Tervetuloa Ratsutalli Hirshaan järjestämiin rataesteratsastuksen kilpailuharjoituksiin sunnuntaina 2.5.2010 alkaen klo 11!
Luokka 1. 60cm arv. 367.1
Luokka 2. 70cm arv. 367.1
Luokka 3. 80cm arv. 367.1
Luokka 4. 90cm arv. 367.1
Erityismääräykset:
1. Kilpailuharjoitukset ovat avoimet kansallisella tasolla starttaamattomille ratsukoille. Ratsastajilta edellytetään SRL:n jäsenseuran jäsenyyttä.
2. Ilmoittautumiset kilpailuja edeltävään tiistaihin mennessä (27.4.2010) sähköpostilla hirshaka@luukku.com tai tekstiviestillä 0405848822. Ilmoittautumisessa mainittava ratsukon nimi, yhteystiedot, seura jota ratsukko edustaa, luokat joihin ratsukko osallistuu sekä onko kyseessä poni vai hevonen.
3. Lähtömaksu 10e/luokka maksettava kansliaan tuntia ennen ratsukon arvioitua lähtöaikaa. Peruuttamattomat poisjäännit laskutetaan.
4. Kilpailu- ja verryttelyalueena toimii Ratsutalli Hirshaan hiekkapohjainen kenttä.
5. Luokissa kolme ensimmäistä sijoittunutta palkitaan ruusukkein ja esinepalkinnoin.
6. Kilpailuasuna siisti ratsastusasu, turvakypärä pakollinen.
7. Kilpailijat osallistuvat omalla vastuullaan. Kilpailuissa noudatetaan soveltuvin osin SRL:n voimassa olevia kilpailusääntöjä.
8. Lähtölistat nähtävissä viimeistään torstaina 29.4.2010 tallin nettisivuilla www.hirshaka.fi
9. Kilpailupaikalla toimii erinomainen buffetti!
10. Järjestäjä pidättää itsellään oikeudet muutoksiin.
11. Tiedustelut Krisse Aalto: 0405848822
Tervetuloa Hirshakaan!
Ratsutalli Hirshaka
Hirsmäentie 259
12630 Sajaniemi (Loppi)
Hirshaka@luukku.com
0405848822
10.3.2010
Ratsutalli Hirshaan kevät ja kesä 2010 ohjelmassa:
- Sunnuntai 4.4.2010 PÄÄSIÄISMAASTOT
- Torstai 13.5.2010 HELATORSTAIMAASTOT
- vko 24, 14-20.6.2010, EI VAKIOTUNTEJA
14-16.6. PÄIVÄLEIRI 3 pvä, klo 10.00-15.00
14-15.6. TEHOKURSSI, 2 pv klo 17.00-20.00
16-17.6. TEHOKURSSI, 2 pv klo 17.00-20.00
- vko 30, 26.7-1.8.2010, EI VAKIOTUNTEJA
26-28.7. PÄIVÄLEIRI, 3 pv, klo 10.00-15.00
30.7-1.8. SUPERVIIKONLOPPU, 3 pv
Lue lisää sivulta kurssit ja leirit.
- KESÄKAUDELLA KILPAILUT N. KERRAN KUUKAUDESSA, AVOIMIA KAIKILLE!
- RATSUTALLI HIRSHAAN AVOIMET OVET 8.8.2010!
Ratsastusnäytöksiä, taluturatsastusta, arpajaiset yms.
7.1.2010
Ystävänpäivä Hirshaan tallilla
Ystävänpäivää vietetään taas sunnuntaina 14.2.2010. Ystävänpäivän tarjouksena tallillamme pääsee ratsastamaan kaksi yhden hinnalla!
Päivän ohjelma:
-klo 12-13 ratsastustustunti kentällä, max 6 hlö (aikaisempi ratsastuskokemus ei välttämätöntä)
-klo 13-14 ratsastustunti kentällä, max 6 hlö (aikaisempi ratsastuskokemus ei välttämätöntä)
-klo 14-15 maasto 1h, max 6 hlö (osattava ratsastuksesta perusasiat)
Ota siis ystäväsi, miehesi tai vaikka lapsesi mukaan nauttimaan Ystävänpäivästä hevosten parissa!
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Kristiina Aalto, p. 040 584 8822.
27.11.2009
Talvitiedote
Loppuvuoden tunnit:
- VKO 52
Ma, Ti, Ke normaalit tunnit
To 24.12 ja Pe 25.12 ei tunteja
26.12 ja 27.12 maastotunnit
- VKO 53
Ma, Ti, Ke normaalit tunnit
to 31.12-su 3.1. Ei tunteja
Pakkasraja – 15 C, jos olet epävarma soita Krisselle!
Muistathan perua tuntisi ajoissa, viimeistään edellisenä päivänä!
Olethan myös huomioinut alkavan vuoden hinnastomme.
Uusi kymppi-kortti sisältää 10 ratsastuskertaa + yhden teoriatunnin. Aiheen voit valita itse, lisätiedot teoriatunneista tulossa.
Hirshaka toivottaa kaikille asiakkailleen
Rauhallista Joulua ja oikein Hyvää Uutta Vuotta!
27.11.2009
Käy katsomassa uusia kuvia hevosista: Lamaro, Nanna, Rane ja Felix!
20.10.2009
Ratsutalli Hirshaan järjestämät kouluratsastuksen kilpailuharjoitukset lauantaina 24.10.2009 alkaen klo 10 ja esteratsastuksen kilpailuharjoitukset sunnuntaina 25.10.2009 alkaen klo 10 on PERUTTU vähäisen osallistujamäärän takia! Järjestämme kisat seuraavan kerran keväällä 2010. Tervetuloa kisaamaan!
Lauantai 24.10.2009 - PERUTTU
Luokka 1: Helppo C:2 2000, avoin kaikille
Luokka 2: Helppo B:3 2009, avoin kaikille
Luokka 3: FEI:n CCI** -kenttäkilpailuohjelma 1998 (helppo A), avoin kaikille
Sunnuntai 25.10.2009 - PERUTTU
Luokka 1: 30-40 cm arv. A.2.0, avoin kaikille
Luokka 2: 50-60 cm arv. 367.1, avoin kaikille
Luokka 3: 70-80 cm arv. 367.1, avoin kaikille
Luokka 4: 90-100 cm arv. 367.1, avoin kaikille
Erityismääräykset:
1. Ilmoittautumiset tiistaihin 20.10.2009 klo 20 mennessä sähköpostilla osoitteeseen hirshaka@luukku.com tai tekstiviestinä puhelinnumeroon 0405848822. Mainitse ilmoittautuessasi oma nimesi, ratsusi nimi, kilpailtava luokka, onko kyseessä hevonen vai poni, edustamasi seura sekä puhelinnumerosi.
2. Hevonen voi osallistua korkeintaan kahteen luokkaan päivässä.
3. Mahdolliset peruutukset tulee tehdä torstaihin 22.10.2009 klo 20 mennessä sähköpostilla osoitteeseen hirshaka@luukku.com tai tekstiviestinä puhelinnumeroon 0405848822. Peruuttamattomat poisjäännit laskutetaan. Myöhemmin peruuttaneilta peritään lähtömaksu, mikäli ratsukolla ei ole esittää lääkärin- tai eläinlääkärin todistusta poisjäämisestään.
4. Kilpailuissa noudatetaan soveltuvin osin SRL:n kilpailusääntöjä.
5. Lähtömaksu 10 e/luokka on maksettava kilpailukansliaan ennen omaa starttia.
6. Kilpailuihin otetaan jälki-ilmoittautuneita, lähtömaksu 15 e/luokka.
7. Kilpailukanslia avataan tuntia ennen kilpailuiden alkua ja se sulkeutuu tunti viimeisen luokan päättymisen jälkeen.
8. Kilpailu- ja verryttelyalueena toimii Ratsutalli Hirshaan hiekkapohjainen ratsastuskenttä.
9. Sijoittuneet palkitaan ruusuke- ja esinepalkinnoilla.
10. Kilpailuasuna siisti ratsastusasu, turvakypärä on pakollinen.
11. Kilpailijat osallistuvat omalla vastuullaan.
12. Lähtölistat nähtävissä viimeistään perjantaina 23.10. klo 18 osoitteessa www.hirshaka.fi.
13. Katso ajo-ohje osoitteesta www.hirshaka.fi, älä luota navigaattoriin!
14. Kilpailupaikalla noudatettava liikenteenohjausta pysäköinnissä.
15. Kilpailupaikalla toimii erinomainen buffetti!
16. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
17. Tiedustelut: Kristiina Aalto, p. 0405848822.
25.9.2009
Tulevat kurssit syksyllä 2009:
Oma hevonen -kurssi 3 päivää viikko 43, 19-21.10 (syyslomaviikko)
Kankikurssi 3 päivää viikko 43 21-23.10 (syyslomaviikko)
HUOM! VIIKOLLA 43 EI VAKIOTUNTEJA!!!
Lisätietoja kursseista ja kerhosta sivulla Kurssit ja leirit.
Ps. Ratsutalli Hirshaka löytyy nyt myös Facebookista ja Irc-galleriasta!
9.9.2009
Kisakutsu:
Tervetuloa Ratsutalli Hirshaan järjestämiin rataesteratsastuksen kilpailuharjoituksiin lauantaina 19.9.2009 alkaen klo 10!
Luokka 1. 40cm arv. A.2.0
Luokka 2. 60cm arv. 367.1
Luokka 3. 80cm arv. 367.1, Prix de Your Royal Riding
Luokka 4. 100cm arv. 367.1
Lähtöajat
Luokka 1, 40 cm (11 lähtijää)
1. Anu Hampunen - Figaro, Riihimäen Ratsastajat
2. Laura Keistinen - Rowil, Uudenmaan Hevosurheilijat
3. Katja Laurila - Villy-Boy
4. Saju Saarelainen - Köning, Riihimäen Ratsastajat
5. Laura Heinonen - Virkaposti
6. Alina Koskinen - Kirppu, Riihimäen Ratsastajat
7. Wilma Riikonen - Amalia T, Jokelan Ratsastajat
8. Tarja Pursiainen - Ronijs, Helsingin Wiisikot
9. Laura Keistinen - Dipton, Uudenmaan Hevosurheilijat
10. Sonja Pulkkinen - Villy-Boy
11. Elina Fluktman - Lil'Romeo, Hyvinkään Urheiluratsastajat
Luokka 2, 60 cm (12 lähtijää)
1. Marjut Svahn - Fairy King, Länsi-Helsingin Ratsastajat (pikku poni)
2. Saju Saarelainen - Köning, Riihimäen Ratsastajat (pikku poni)
3. Maiju Rasinen - Klimop's Darkmoon, Ypäjän Ratsastajat (pikku poni)
4. Mira Saarinen - Kiara II , Riihimäen Ratsastajat (iso poni)
5. Noora Halonen - Vekselin Hurmatar, Hyvinkään Ratsastajat (iso poni)
6. Marjut Svahn - Taiga, Länsi-Helsingin Ratsastajat (iso poni)
7. Elina Fluktman - Lil'Romeo, Hyvinkään Urheiluratsastajat
8. Laura Keistinen - Dipton, Uudenmaan Urheiluratsastajat
9.
Anu Hampunen - Seireeni, Riihimäen Ratsastajat
10.
Heidi Pursiainen- Ronijs, Helsingin Wiisikot
11.
Piia Savikko- Rodan, Jokelan Ratsastajat
12.
Essi Inovaara- Larsen, Kanta-Hämeen Ratsastajat
Luokka 3, 80 cm Prix de Your Royal Raiding
1. Maiju Rasinen - Klimop's Darkmoon, Ypäjän Ratsastajat (pikku poni)
2. Marjut Svahn - Citrus, Länsi-Helsingin Ratsastajat (iso poni)
3. Anu Hampunen - Seireeni, Riihimäen Ratsastajat
4.
Essi Inovaara - Larsen, Kanta-Hämeen Ratsastajat
Erityismääräykset:
1. Kilpailuharjoitukset ovat avoimet kansallisella tasolla starttaamattomille ratsukoille. Ratsastajilta edellytetään SRL:n jäsenseuran jäsenyyttä.
2. Ilmoittautumiset kilpailuja edeltävään tiistaihin mennessä (15.9.2009) sähköpostilla hirshaka@luukku.com tai tekstiviestillä 0405848822. Ilmoittautumisessa mainittava ratsukon nimi, yhteystiedot, seura jota ratsukko edustaa, luokat joihin ratsukko osallistuu sekä onko kyseessä poni vai hevonen.
3. Lähtömaksu 10e/luokka maksettava kansliaan tuntia ennen ratsukon arvioitua lähtöaikaa. Peruuttamattomat poisjäännit laskutetaan.
4. Kilpailu- ja verryttelyalueena toimii Ratsutalli Hirshaan hiekkapohjainen kenttä.
5. Luokissa kolme ensimmäistä sijoittunutta palkitaan ruusukkein ja esinepalkinnoin.
6. Kilpailuasuna siisti ratsastusasu, turvakypärä pakollinen.
7. Kilpailijat osallistuvat omalla vastuullaan. Kilpailuissa noudatetaan soveltuvin osin SRL:n voimassa olevia kilpailusääntöjä.
8. Lähtölistat nähtävissä viimeistään perjantaina 18.9 tallin nettisivuilla www.hirshaka.fi
9. Kilpailupaikalla toimii erinomainen buffetti!
10. Järjestäjä pidättää itsellään oikeudet muutoksiin.
11. Tiedustelut Krisse Aalto: 0405848822
Tervetuloa Hirshakaan!
Ratsutalli Hirshaka
Hirsmäentie 259
12630 Sajaniemi (Loppi)
Hirshaka@luukku.com
0405848822
23.8.2009

Ratsutalli Hirshaan viralliset AVAJAISET vietettiin lauantaina 8.8. klo 12-17.
Ohjelmassa oli mm. ratsastusnäytöksiä, arpajaiset, talutusratsastusta ja puffet.
16.6.2009
Paljon uutta on tapahtunut muutamassa kuukaudessa! Krisse valmistui ratsastuksenohjaajaksi ja jatkaa opiskelua ratsastuksenopettajaksi.
Oppilaiden iloksi olemme saaneet uusia mukavia tuntihevosia ja kuukauden sisällä kaikki hevoset asustavat jo uudessa tallissa. Myös kävelytyskone ja estekalusto ovat saapuneet Hirshaan ratsutilalle.
3.2.2009
Ratsutalli Hirshaan vuosi 2009 on lähtenyt mukavasti käyntiin ja uuden tallin rakennus on hyvällä mallilla!
Vaikka ulkona pakkanen paukkuu, olemme kääntäneet katseemme jo tulevan kesän tapahtumiin. Kesäkurssien ja -leirien aikataulut ja tiedot löydät täältä.
1.1.2009
Vuoden 2008 loppu sujui vauhdikkaasti. Sen lisäksi, että tuntiratsastajamme kävivät tallimme ulkopuolisissa kilpailuissa, järjestimme myös kahdet kouluratsastuksen rataharjoitukset. Ratsutalli Hirshaka kiittää asiakkaita ja yhteistyökumppaneita vuodesta 2008!
2.7.2008
Hirshaan tuntiratsastajat Mari Nousiainen ja Sari Mäkelä kävivät kisaretkellä Läyliäisten ratsutallin kouluratsastuskilpailuissa. Molemmat selvittivät ohjelmansa kunnialla ja saivat hyväksytyt tulokset.
Maailman hienoin pikkuvarsa Merlinin Velhotar, Ipsu, siirtyi vihreämmille niityille 2.6.2008 laitumella sattuneen tapaturman johdosta. Tallin väki ja asiakkaat jäävät kaipaamaan tätä suloista pikkutammaa.
Puoliveritamma Oelala on muuttanut uuteen kotiin, tilalle saapui sähäkkä latvialaistamma Grazija eli Karkki. Heinäkuun alussa tallin tuntihevoskaarti saa vielä lisää vahvistusta.
12.5.2008
Uuden tallin seinät on pystytetty ja talli alkaa näyttää jo hiukan valmiimmalta!
Villy-Boy eli Vilho muutti Hirshakaan 4.5. tuntihevoskaartin vahvistukseksi. Vilho on ehtinyt jo hurmata olemuksellaan ja taidoillaan kaikki siihen tutustuneet.
30.04.2008
Hirshaan hevosmäärä on lisääntynyt ja uuden tallin anturat on jo valettu!
Lil'Romeo palasi takaisin Krissen omistukseen ja muutti Hirshakaan huhtikuun 2008 alussa. Romeo on yllättänyt kaikki positiivisesti erinomaisilla hyppytaidoillaan.
Vappuna tallin hevosmäärä kasvoi, kun Hirshakaan tuli suomenhevosruuna Rotu-Vaari.
03.03.2008
Ratsutalli Hirshaka avasi nettisivunsa!
|